Tutustu kevään 2026 uutuuksiin!

Suunnittelijalle

MIKSI VALITA UZVA DESIGN?

1. Meille merkitsee kuluttaja- sekä ammattiasiakkaidemme luottamus. Tämä luottamus on saavutettu kokemuksella ja onnistumisilla. 

2. Valaisimemme toimivat monipuolisesti pysäyttävänä, neutraalina efektinä, kaiken tyylisissä tiloissa. Joko merkittävämmin korostettuna huomion herättäjänä, jonka ympärille monenlaiset konseptit rakentuvat sujuvasti, tai sivummalla tuomassa tunnelmaa sekä luonnon rauhaa tilaan. 

3. Puussa itsessään on materiaalina loistavat akustiset ominaisuudet. Uzvan valaisimien suunnittelussa on otettu huomioon muotoilussa ääniaaltoja hajottava ja vangitseva muotoilu. Vaimentavat ominaisuudet on todennettu eri tiloissa desibelimittauksin.

4. Valmistuksemme on sisäisesti auditoitu, valmistus ja tuotteet noudattaa vaadittuja SFS-standardeja. Lisäksi sitoudumme vahvasti ROHS-lainsäädäntöön ja näin tuotteissamme ei ole käytetty kiellettyjen, vaarallisten aineiden listalla määriteltyjä aineita, kuten lyijyä ja elohopeaa.

5. Käyttämistämme puumateriaaleista ei vapaudu haitallisia VOK-päästöjä. Puulla lisäksi koetaan olevan useita hyödyllisiä psykologisia vaikutuksia kuten rauhoittavuus.

6. Tarjoamme apua toteutukseen ja suunnitteluun. Myös suunnittelijatyökaluina Sketchup-objektit tuotteistamme. Sketchup-kuvat löydät etusivulta ylävalikosta.

7. Ammattilaisille suunnattu suunnittelukomissio tukee kaikille kannustavaa toimintaa.

MINIMALISMIN NOUSU

Vuoden 2025 valaistustrendeissä valtavan kokoiset valaisimet siirtyvät sivuun. Nuo upeat, näyttävät valaisimet katoavat kodeistamme, ja useista syistä. Suunnittelun lähtökohtana on tuoda valaistuksessa enemmän sopusuhtaa tilan kanssa. Suunnittelussa otetaan huomioon jatkossa mukautuvuus, valaistussuunnittelu on myös siirtymässä kohti kerrostavaa lähestymistapaa, jossa useat strategisesti sijoitetut valonlähteet korvaavat yhden hallitsevan valaisimen. Yli-isojen valaisimien koetaan katkaisevan tilan ja vievän isommankin tilan avaruuden tunnun.

Samaan aikaan minimalismin nousu on luonnollisesti johtanut isojen valaisimien vähenemiseen, mikä on antanut tilaa hienostuneemmille ja tasapainoisemmille valaisimille, jotka eivät kuormita tilaa. Myös taiteen ja muotoilun rajaa selkeytetään valaistuksessa.

Modernit valaistustrendit suosivat luonnon materiaaleja, mukautuvampia valaisimia jotka valloittavat hillityllä eleganssillan.


RIPUSTUSTAVAT

-Kattoripustukseen valaisimen mukana toimitetaan pituussäädettävä ripustussilmukka, pujotettavaksi katossa olevaan ripustuskoukkuun tai muutoin kattoon.  Kattokuppi toimitetaan saman värisenä kuin johto. Ripustusjohdon pituus 2 metriä, väri musta. Halutessasi pidemmän ripustusjohdon tai haluat muuten keskustella projektistasi, ole yhteydessä meihin puhelimitse p. 050 3405 888 tai info@uzva.fi. 

-Seinäripustusvalaisimien mukana toimitetaan seinään asennettava asentajaystävälliseksi suunniteltu kevyt alumiininen pikakiinnityslevy yksinkertaistamaan asennusta. 'kun seinäasennuslevy on kiinnitetty seinään, puinen valaisin asetetaan seinälevyyn ilman työkaluja. Seinävalaisimien sähkönsyöttö voidaan ottaa suoraan seinästä asennuslevyssä olevaan kytkentärasiaan tai kytkimellisellä pistokejohdolla pistorasiasta.

-Lattiavalaisimien sähkönsyöttö otetaan pistorasiasta kytkimellisellä johdolla. Lattiavalaisimille on tehty myös SFS-standardin mukaiset kaatumistestit.

OLE TARVITTAESSA YHTEYDESSÄ P. 050 3405 888  TAI INFO@UZVA.FI