15 VUOTTA VALAISTUSTA - TÄMÄN VUOKSI LAHJOITAMME TUOTOISTAMME OSAN LUONNONPERINTÖSÄÄTIÖLLE.

UZVA DESIGN

UZVA DESIGN

Handmade in Finland

MIKSI VALITA UZVA DESIGN?

1. Meille merkitsee kuluttaja- sekä ammattiasiakkaidemme luottamus. Tämä luottamus on saavutettu kokemuksella ja onnistumisilla.

2. Valaisimemme toimivat monipuolisesti pysäyttävänä, neutraalina efektinä, kaiken tyylisissä tiloissa. Joko merkittävämmin korostettuna huomion herättäjänä, jonka ympärille monenlaiset konseptit rakentuvat sujuvasti, tai sivummalla tuomassa tunnelmaa sekä luonnon rauhaa tilaan. 

3. Puussa itsessään on materiaalina loistavat akustiset ominaisuudet. Uzvan valaisimien suunnittelussa on otettu huomioon muotoilussa ääniaaltoja hajottava ja vangitseva muotoilu. Vaimentavat ominaisuudet on todennettu eri tiloissa desibelimittauksin.

4. Valmistuksemme on sisäisesti auditoitu, valmistus ja tuotteet noudattavat vaadittuja SFS-standardeja. Lisäksi sitoudumme vahvasti ROHS-lainsäädäntöön ja näin tuotteissamme ei ole käytetty kiellettyjen, vaarallisten aineiden listalla määriteltyjä aineita, mm. lyijyä ja elohopeaa.

5.  Käyttämistämme luonnonmateriaaliaaleista, puusta, ei vapaudu haitallisia VOC-päästöjä. Puulla lisäksi koetaan olevan useita hyödyllisiä psykologisia vaikutuksia kuten rauhoittavuus.

6. Tarjoamme apua toteutukseen ja suunnitteluun. Myös suunnittelijatyökaluina Sketchup-objektit tuotteistamme. Sketchup-kuvat löydät etusivulta ylävalikosta.

OLE TARVITTAESSA YHTEYDESSÄ P. 050 3405 888  TAI INFO@UZVA.FI

Tuotteet

Valaistuksen uusi aikakausi 2025 - Minimalismin nousu

Vuoden 2025 valaistustrendeissä valtavan kokoiset valaisimet siirtyvät sivuun. Nuo upeat, näyttävät valaisimet katoavat kodeistamme, ja useista syistä. Suunnittelun lähtökohtana on tuoda valaistuksessa enemmän sopusuhtaa tilan kanssa. Suunnittelussa otetaan huomioon jatkossa mukautuvuus. Valaistussuunnittelu on myös siirtymässä kohti kerrostavaa lähestymistapaa, jossa useat strategisesti sijoitetut valonlähteet korvaavat yhden hallitsevan valaisimen. Yli-isojen valaisimien koetaan katkaisevan tilan ja vievän isommankin tilan avaruuden tunnun.

Samaan aikaan minimalismin nousu on luonnollisesti johtanut isojen valaisimien vähenemiseen, mikä on antanut tilaa hienostuneemmille ja tasapainoisemmille valaisimille, jotka eivät kuormita tilaa. Myös taiteen ja muotoilun rajaa selkeytetään valaistuksessa.

Modernit valaistustrendit suosivat luonnon materiaaleja, mukautuvampia valaisimia, jotka valloittavat hillityllä eleganssilla.

3D ja Virtuaali-yhteensopivat obj-tiedostot suunnittelijat-osiossa.

Valaisinimalleista on valmiina kaikkiin suunnitteluohjelmiin soveltuvat objektit. Löydät ne heti etusivulta.

Suunnittele valaistuksesi tai ota yhteyttä!

Toteutuksiamme

Uzva design julkitilavalaistuksena

"Lasku" -valaisin lattiaversiona.

Huvilan valaistus

Edustalla "Riippa" - ripustusmalli, taaempana "Lasku" -seinämalli

Päijänteenrantahuvila

Valaistussuunnittelussa valittiin lukuvaloksi Nousu-lattiamallina, sekä Riippa seinäasennusmallit antamaan tilan vaatimaa arvokkuutta.

Havu resort

Uudishuviloihin tehtiin sekä valaistussuunnittelu että toteutus. Huvilan ilmeen mukaisesti vain puuvalaisimin.

Juhlatilan valaistus

Juhlatalo Juurikkasaaren valaistus toteutettiin "Pesä"-valaisimilla, langattomalla värilämpötila-, ja valotehosäädöllä eri tilaisuuksia varten.

Lasku - lattiavalaisinversio

Kohteen valaistukseen vaikutti matala huonekorkeus jolloin valittiin useampia matalampia valaisimia jolloin tilan tuntu säilyi.

Asuintalo Espoossa

Asiakasräätälöintinä alumiiniset ulkokäytön Pesät

Vapaa-ajan asunto kohdevalaistuna.

Eri mallien lattiavalaisin-versioita sijoiteltiin lukuvaloiksi sekä neuvottelupöydän päihin. Kuvassa "Nousu"-valaisin lattiaversiona.

Hirsihuvila Muuramessa

Ikkunalla Riippa, olohuoneissa Pesät. Kohteeseen haluttiin poikkeuksellisen lämpimän sävyiset valonlähteet.

Uzva design julkitilavalaistuksena

"Lasku" -lattiavalaisimena.

Havu Resort

Kohteeseen toivottiin Uzvalta palveluna valaistussuunnitelu sekä valinnat.

Riippa keskikoko 520mm korkea.

Nousu-valaisimet.

Kohteessa toivottiin käyttää saman sarjan valaisimia sekä ripustus-, että seinäversioina.

Uzva design julkitilavalaistuksena

"Nousu" - valaisin lattiavalaisimena

Lasku -valaisin lukuvalona.

Värilämpötila 4000K.

Tutustu meihin somessa!

Ota yhteyttä

Apua tuotevalinnoissa, tarjous, valaistussuunnittelua tai haluatko muuten ottaa meihin yhteyttä? Täytä alla oleva lomake, niin otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.